Sähköautojen latauspisteitä kaivataan taloyhtiöihin

Taloyhtiöissä asuvat sähköautoilijat eivät ole saaneet järjestettyä autolleen lainkaan latauspistettä, ilmenee Kiinteistöliiton taloyhtiöille toteuttaman kyselyn vastauksista. Näin vastasi neljännes sähköautoilevista vastaajista, jotka asuvat taloyhtiöissä.

Taloyhtiöiden näkemyksiä selvitettiin Sähkö- ja kaasuautojen hankintojen kustannustehokkaat edistämistoimet -hankkeeseen liittyvässä kyselyssä. Hankkeessa toteutettiin myös kuluttajille suunnattu kysely sähköautoistumiseen liittyvistä esteistä. Kyselyiden lisäksi tehtiin lataustoimialalla toimivien yritysten edustajien haastattelu.

”Puolueetonta viestintää kaivataan lisää niin taloyhtiöille kuin yksittäisille kuluttajille. Lisää tietoa tarvitaan etenkin latauspisteiden toteuttamisen kustannuksista, eri mahdollisuuksista laskuttaa lataussähköstä ja älykkäistä latausjärjestelmistä”, kertoo VTT:n erikoistutkija Marko Paakkinen, joka kuuluu hankkeen tutkimusryhmään.

Elokuussa tulee haettavaksi valtionavustus sähköajoneuvojen latausinfraan. Latauslaitteet voivat sisältyä tuen piiriin, kun ne ovat tuen saajan omistuksessa.

Aiheesta uutisoi 6.6.208 Suomen Kiinteistölehti.
https://www.kiinteistolehti.fi/taloyhtioiden-paatoksentekoa-sahkoautojen-latauspisteiden-rakentamisessa-helpotettava/


Sähköauton älykkäät latausjärjestelmät

Rexel tarjoaa älykkäitä sähköauton latausjärjestelmiä ja niihin liittyviä palveluita kaikkiin kohteisiin, myös taloyhtiöille. Latausasemat voidaan liittää hallintajärjestelmään, joka mahdollistaa esimerkiksi käyttäjätunnistuksen ja käyttäjäkohtaisen laskutuksen. Asiantuntijamme auttavat löytämään kohteeseen sopivat vaihtoehdot.

Lue täältä lisää ja ota rohkeasti yhteyttä!